Hierontapäivä

No johan on vierähtänyt viime tekstistä. Lapset on pitänyt kiireisenä, ollaan taas sairasteltu ja viikko sitten menetin yhden parhaista ystävistäni, meidän 10 vuotiaaksi kerenneen tanskandoggi Tiinan. Eli aika tunteiden vuoristorataa. Tiinan menetys on myös saanut paljon ajatuksia ja muistutuksen siitä, kuinka paljon lyhyemmän matkan nämä meidän karvaeläjät täällä kanssamme on, kuin me itse. Ja kuinka paljon enemmän niitä tulisi arvostaa ja tehdä niiden elämästä elämisen arvoista. No se siitä aiheesta, voin joskus kirjoitella Tiinasta paremmin. Halusin vaan muistuttaa kaikkia, että ottakaa ne haukut ja kisut ja hevot aina kainaloon kun vaan kerkiätte ja kertokaa niille, että ne on tärkeitä. Uskokaa pois, kyllä ne ymmärtää ja arvostaa ❤

Mutta Vilpun valtakunnassa kaikki on ollut oikein mallillaan. Maastakäsintyöskentely on alkanut tuottaa tulosta ja samoin muut treenit. Takapää aktivoituu jo kivasti ja oikeeseen suuntaan taipuu todella nätisti. Vasen on jäykkä ja sitä treenaillaan vielä lapa edellä. Käytiin myös yksi reissu Antti seurana stable parkissa maneesilla valmennuksessa ja en olisi voinut olla yllättyneempi siitä, kuinka hieno ja rento nuori herra mulla onkaan! Sielläkin kuitenkin huomattiin jäykkyys heti. Tästä jäykkyydestä ja tahmeudesta mulla on ollut tosi epävarma olo, ja halusinkin siitä ammattilaisen mielipiteen. Eikö Vilppu vaan yksinkertaisesti pysty liikkumaan niinkuin haluan, eli aktiivisesti pitkällä askeleella vai enkö vain pyydä tarpeeksi napakasti?

Tänään oltiin sitten naapuritallilla aivan mahtavan hieroja Tuulian käsittelyssä ja saatiin hyviä ja huonoja uutisia. Tuulia on vuosi sitten viimeksi käynyt Vilpun läpi ja muutos siihen oli positiivinen. Ei ollut enään ollenkaan vino, treeni on ollut hyvää ja vaihtelevaa, joskin liian vähäistä. Maastakäsittelystä saatiin pointsit! Vasen puoli oli aika juntturassa ja huomattiin takapolven olevan kipeä ja rutiseva. Tuulia epäili, että Vilppu on tarhassa kaatunut ja reväyttänyt polvensa. Se saatiin kuitenkin jo hieromalla paremmaksi, mutta kyllä se on soitettava eläinlääkäri paikalle katsomaan, tarviiko jotakin jelppiä parantuakseen vai meneekö ajan kanssa. Kunhan polvi on kunnossa, niin ohjeeksi saatiin lisää liikuntaa samaan malliin kuin nytkin ja lisäksi sellaista kunnon hikiliikuntaa. Mäkitreeni ja esteet säännöllisesti tekisi kuulemma hyvää, mikä kyllä kuulosti mun korvaan hyvältä, koska käytiin muutama viikko sitten meidän ekassa estevalmennuksessa ja pieni estekärpänen pääsi purasemaan mua, niin kivaa se oli vuosien tauon jälkeen! Vilppukin sytty pitkästä aikaa oikein kunnolla sillä tunnilla! 🏇😊

Mutta ihan ensimmäisenä polven tarkastus ja kevyttä jumpaa niin kauan että se on kunnossa ja sitten vasta aletaan kunnolla treenaamaan. Ei siis ihme että herra on ollut jäykkä ja tahmea. Mua kuitenkin ilahdutti ja helpotti kovasti kuulla että me ollaan oikeella suunnalla ja treenattu oikeella tavalla. Ja omaan silmään Vilpun rakennekin alkaa meneen oikeaan suuntaan lihaksiston osalta.

Mua kyllä kiinnostaa ihan mielettömästi tuo hevosen biomekaniikka ja fysiikka. Ostin itselleni synttärilahjaksi Hevosen Biomekaniikka ABC ja hevosen venyttely kirjat. Voisin uppoutua noihin kirjoihin kerta toisensa jälkeen. Mun mielestä on tosi tärkeetä ymmärtää miten hevonen toimii, ennekun me voidaan alkaa vaikuttaa siihen miten se toimii. Kyseenalaistaa jatkuvasti miksi joku asia tehdään niinkuin tehdään ja mikä asento aktivoi mitäkin lihasta. On myös paljon helpompi huomata, koska hevonen on kipeä jostain ja reagoida ajoissa, ennekun ongelma vaatii jo isompia toimenpiteitä. Vilppu on kyllä siitä mahtava, että se osaa kertoa milloin joku paikka on kipeä (kunhan sen paikan vain ensin osaisi hakea 😰). Se ei jättänyt nyt tämän polvenkaan osalta epäselväksi vaan monoa tuli ja jopa pukitti paikallaan kun kipupaikkaa etsittiin. Tästä syystä olisi ehdottomasti hyvä että hevonen läpikäytäisiin vähän väliä, ihan jokainen lihas ja nivel. Sillä pystyttäisiin ennaltaehkäisemään monia ongelmia mitä näiden kanssa nyt vaan valitettavasti riittää.. 😁

Mutta siinäpä kuulumisia ja ajatyuksia meiltä tältä syksyltä! Treeni-iloa kaikille tähän syksyn pimeyteen! 🍁

Kiitos kun luit!
Nelli&Vilppu

Ohjasajo

Täytyy taas kirjotella, jäi eilisestä valmennuksesta niin kiva fiilis! Me oltiin eilen toista kertaa Make Nymanin ohjasajo valmennuksessa. Ensimmäinen kerta oli suoraan sanottuna aika katastrofaalinen. Mä olin niin solmussa niiden ohjien ja raipan kanssa että kaikki aika meni niiden kanssa sekoilussa. Vilpun ilme kerto myös aika paljon "anteeks äiti, mutta mitä helv.. tässä nyt tarttis tehdä??" 🙆😓

Sain vasta viikko sitten meidän uudet ohjasajo ohjat eikä me keretty niilläkään kokeilla, ennenkun valmennuspäivä jo olikin täällä. Odotukset oli siis, että luultavasti tästä tulee yhtä floppi kun ensimmäisestäkin kerrasta.. Mä oon kuitenkin sitä mieltä, että aivan sama mitä muut ajattelee tai miten menee, valmennuksissa käydään oppimassa, eikä me voida oppia, jos ei harjotella! Olin siis henkisesti valmistautunut kipeemään perse edellä puuhun, syteen tai saveen täältä tullaan!

Mun suureksi ilokseni, meidän maastakäsin työskentelyllä oli kuitenkin näköjään todella suuri arvo tässäkin asiassa. Eihän ne ohjat ollukaan yhtään niin solmussa ja hevonenkin kulki suurin piirtein sinne mihin halusin! Me saatiin myös ajoittain kivaa tehokasta liikettä ja pää ja selkä alko mukavasti pyöristyä ja tulla eteen ja alas. Selkälihakset pääsi käyttöön! Opinpa myös kuinka väistetään ja saadaan hyvää tehokasta ristiaskelta. Jos jotain olen tässä viimeisen kuukauden aikana oppinut, niin vaikka jotkut liikkeet tuntuisivat mitättömän pieniltä ja turhilta tehdä hevosen kanssa, niin niillä on todella iso merkitys hevosen oikeiden lihasten aktivointiin, venytyksiin ja tasapainon kehitykseen! Jos jossain lajissa, niin tässä kannattaa viilata pilkkua 😉

Kaiken kaikkiaan jäi siis todella hyvä mieli tästä valmennuksesta! Aijon jatkaa harjoittelua ja uskon, että tässä taidossa mulla on taas yksi työkalu kouluttaa Vilppua tasapainoisemmaksi ja kevyemmäksi ratsuksi, joka osaa kantaa itseään oikein ja turvallisesti.

Lopuksi vielä lyhyesti ohjasajon hyötyjä;
+ hevonen pääsee työskenteleen ilman ratsastajan häiritsemistä -» saa keskittyä tasapainon hakemiseen
+ aktivoi hyvin pieniä ja syviä lihaksia
+ ihminen näkee liikkeen ja näin pystyy vaikuttamaan siihen (selästä on välillä tosi hankala arvioida sitä, että liikkuuko se hevonen oikein)
+ vahvistaa ihmisen ja hevosen suhdetta
+vaihtoehtoinen liikutusmuoto
+tärkeä ja iso työkalu koulutuksessa

Suosittelen todella lämpöisesti tutustumaan ohjasajoon!

Kiitos kun luit!
Nelli & Vilppu

Ratsailla

Kirjotellaan tänne vähän ratsastushommiakin välillä! Nää maastakäsittelyasiat on saanut mut janoamaan tietoa vaan enemmän ja enemmän ja niin olen myös eksynyt kouluratsastuksen maailmaan teoriassa. Vaikka voin sanoa olevani "koulu/maastopuolen puskaratsastaja", eli jonkunnäköinen tausta kouluratsastukseen on löytynyt vaikken ennen Vilppua moniin vuosiin aktiivisesti ollutkaan valmentautunut, niin enpä ole ikinä teoriassa käynyt näitä asiota läpi sen kummemmin. Nyt kuitenkin eksyin lukemaan blogia couching with connection / ratsiope - suomi sanakirja (suosittelen todella lämpimästi tutustumaan), ja musta tuntuu, että ensimmäisen kerran mä tiedän kuinka siellä selässä tarttee oikeasti olla. Kuinka paljon se oma istunta vaikuttaa, ja kuinka ratsastaa hevonen istunnalla, eikä kädellä/jalalla. Ainakin teoriassa. Jäinkin miettimään, että olisi oikeasti tosi tärkeetä jokaisen pysähtyä miettimään asiaa, ja tutustua ensinnäkin omaan kroppaansa ja ihmisen biomekaniikkaan.Vielä mahtavampaa olisi, jos ratsastuskoulut ja valmentajat pitäisi myös näitä teoriatunteja! Onhan se totta että tekemällä oppii, mutta hevosella ratsastus on välillä sellaista ydinfysiikkaa, että se helpottaa kummasti kun tietää edes mihin pyrkiä, eikä tee omia oletuksia siitä mitä istunnan pitäisi olla. 

Kun rupesin kiinnittämään näihin asioihin joita opiskelin huomiota, (istuinluut, jalan asento, keskivartalon käyttö) niin hupskeikkaa, me otettiin aika iso harppaus Vilpun kanssa eteenpäin! Paaaaljon on vielä mulla reenattavaa, ja tuntuu, että tässäkin asiassa olen ihan lapsen kengissä, niinkuin hevonenkin, mutta nyt meillä on kuitenkin suunta oikea, ja kehitystä tapahtuu molemmilla osapuolilla 💪

           Kuvassa Vilpun vuokraaja Laura

Olen nyt myös maastakäsittelyssä keskittynyt paljon Vilpun jumppaamiseen ja opettamiseen ratsastusasioissa. Eli me ollaan esimerkiksi vahvistettu ja aktivoitu takapäätä, jotta Vilppu ymmärtäisiä, että sen on helpompi kantaa ihmistä kun takapää on alla. Vilpusta tulee tasapainoisempi ja sen on mukavampi liikkua. Tästä aiheesta olen opiskellut straightness training sivustolla. (Suosittelen myös todella lämpimästi tutustumaan.) Sivuilla käydään mielestäni todella hyvin läpi kuinka ratsastus tulisi aloittaa, mitä kaikkea pystytään tekemään maastakäsin edistääkseen ratsastustoimintaa jne. Sivu on englanniksi, joten avaan varmaan tulevissa artikkeleissa asiaa enemmänkin. Lyhykäisyydessään kuitenkin halusin kertoa kuinka paljon se teoria tosissaan on sitä ratsastamista, ja kuinka paljon me pystyttäisiin tukemaan hevosen tasapainoa ja tekemistä maastakäsittelyllä. Aina vain sitä jotenkin ajatellaan että jos esim hevonen ei rentoudu, taivu tai myötää, niin mitä kaikkea voidaan tehdä ratsain, esim paljon voltteja, ympyrää jne. Tosiasiassa, maastakäsin me pystytään opettamaan nämä kaikki asiat ensin ja sitten vasta nousta selkään, mikä omasta mielestäni on paljon loogisempi tapa. Opeta ensin hevonen, sitten itsesi, jonka jälkeen voitte saavuttaa hyvän harmonian toimia yhdessä.

Uskon myös että moni yhdistää maastakäsittelyn vain temppujen tekemiseen, tai ongelmatilanteiden ratkaisuun (esim. Kopitus). Todellisuudessa kuitenkin maastakäsittely on kaikki mitä hevosen kanssa voidaan tehdä ja sen tulisi olla pohja kaikelle mitä hevoselta pyydetään. 😊

Kiitos kun luit!
Nelli & Vilppu

Kengässä vai ilman?

Vilppu oli mulle tullessa kengätön. Tää kengättömyys oli mulle aika vieras käsite, mikä taas jälleen kerran tuntuu hassulta näin jälkikäteen. Se tuntuu hassulta, että miksi kengättömyys on niin pienessä roolissa Suomessa? Suomen keliolosuhteet on hyvin vaihtelevat, mutta ei missään nimessä este kengättömyydelle. Taas kuitenkin usein valitaan se "helppo vaihtoehto". Onko se sitten kumminkaan se helpoin tie? Onneksi meidän talli oli taas tässäkin asiassa hippiväkeä, ja mä aloin imeä itseeni tietoa kengättömyydestä ja sen eduista.

Tämä kengättömyys on mulle vähän uskon asia. Koska mä uskon moneen vaihtoehtoon. Mä uskon, että jos hevonen saa olla varsasta asti kengättä, sen kavio kasvaa vahvaksi ja kestää käytön. Hevosella jolla on kengät jo olleet, ei ole mahdotonta aloittaa kengättömyys, mutta se vie aikaa ja voi olla jopa kivulias prosessi, ennenkuin jalat tottuu kengättömyyteen ja rouheisiin teihin. Uskon myös, että jollekin hevosille kengät on yksinkertaisesta parempi vaihtoehto. Kaikesta huolimatta, uskon kuitenkin, että kengättömyys olisi suurimmalle osalle paras ratkaisu. Meidän tieto taitomme ja vaivannäkömme ei vaan yksinkertaisesti riitä, ja päädytään kenkiin. Niinpä aion kerätä alle kenkien ja kengättömyyden plussat ja miinukset. Toivottavasti tämä saisi jonkun ajattelemaan asiaa enemmän!

Kengät/hyödyt/haitat:

+arkuutta ilmenee vähemmän
+kenkään saa hokit
+hokit ehkäisee liukastumisia/loukkaantumisia
+hokit mahdollistavat ympärivuotisen treenaamisen
+JOS pysyy hyvin, vaivattomat

-estää hevosen kavion luonnollisen toiminnan
-kavio ei pääse liikkumaat, ei saa ärsykkeitä, veri ei pääse kiertämään jalassa normaalisti
-aiheuttaa erilaisia KOKO JALAN ongelmia (esim. Nivelongelmat)
-aiheuttaa hevosten välisissä kahakoissa suuren loukkaantumisriskin (tiedän LUKUISIA tapauksia missä kengässä ollut hevonen on potkaissut toiselta jalan poikki. Kengätön hevonen saa hyvin harvoin näin vakavia vaurioita aikaiseksi)
-väärin kengitykset aiheuttaa pahoja jalan virheasentoja
-kavioiden lohkeilu
-kengät ei pysy
-jos yksikin kenkä irtoaa, ei pysty treenamaan.
-kallista

Kengättömyys/hyödyt/haitat:

+jalka pääsee toimimaan normaalisti
+veri pumppautuu koko jalkaan
+ehkäisee jalkaongelmia
+ehkäisee lauman kahakoissa loukkaantumisriskiä
+ei irtokenkiä
+bootsien käyttömahdollisuus kovalla pinnalla
+tasapainon kehittyminen
+vuolu kengitystä paljon halvempaa

-pitää hankkia tietoa, esim vuodenaikojen vaikutus kavioon
-liukasteluriski tarhassa (tämä tosin kehittää mielettömästi hevosen tasapainoa, eli sinänsä en pidä miinuksena)
-bootsien pukeminen

Käytännössä siis miksi ihmiset laittavat hevosensa kenkään? Pää ratsastuspinta on kuitenkin yleisesti ottaen kenttä tai ravirata, eli pehmeä. Tarhat ovat usein hiekkatarhoja, vaikkakin paras vaihtoehto olisikin vaihteleva metsätarha. Tiellä kulkeminenkin tekee todella hyvää vaikka pohja olisikin kovempi irtokivipohjainen tie. Kavio vaatii ärsykkeitä ja tekee jalalle hyvää. Ja jos kavio tuntuu kuluvan liikaa, bootsit jalkaan ja meno jatkuu.

Bootsit onkin mahtava keksintö. Ne suojaa kaviota, kuitenkin mahdollistaen sen normaalin toiminnan. Niihin saa myös talvella nastat, jotka mahdollistaa treenaamisen myös liukkaalla, ihan niinkuin hokkikin. Ympärivuorokautiseen käyttöön ne eivät kuitenkaan sovellu, joten ainut miinus on niiden laittaminen. Joku voi kokea sen vaivalloisena. Täytyyhän se kuitenkin olla juuri oikean kokoinen ja näköinen, asetella hyvin ja usein pestä/harjata käytön jälkeen. Mutta jos lähdetään vertaamaan kenkiin, jotka saattavat irtoilla missä sattuu, pitää soitella joka toinen viikko kengittäjää paikalle, pitää öljytä ja tervata kavioita, kun ne ei kestä naulaamista, pitää kylmätä ja pistää ties mitä tököttejä jalkoihin kun ne kipeytyy, turpoilee ja pahimmillaan on nivelrikkoa, koska veri ei kierrä jalassa oikein. Joten onko se bootsin pukeminen sitten kuitenkaan niin hankalaa ja aikaa vievää? Oma kokemus on, että ensimmäisen talven (kesällä ei käytetä ollenkaan) se oli hikistä hommaa, mutta sen jälkeen siihen tottu ja bootsit on todella kätevä ja nopea pukea ja riisua!

Tärkeimmät asiat kengättömyydessä on mielestäni
-sääolosuhteet; jos todella märkää, kavio pehmenee, tällöin täytyy pystyä tarjoamaan hevoselle kuiva alusta edes osaksi aikaa päivää.
-Kuivalla puolestaan kaviot saattavat lohkeilla herkemmin, joten silloin voi käyttää myös kesäsisin bootseja.
-Talvella vuoluväli pidempi. Kavio kasvattaa karhean pinnan joka helpottaa liikkumista tarhassa. Vuoltu kavio on liukkaampi.
-tarkkaile ja huolehdi kaviosta, reagoi ajoissa jos näyttää siltä, että jotakin asiaa pitää muuttaa.
-etsi oikeanlaiset bootsit rauhassa, apua saat bootsien sovittajilta, jotka tulevat paikanpäälle sovittamaan.

Semmosia ajatuksia tänään täältä kotisohvalta lasten räkärallin keskeltä!

Kiitos kun luit!
Nelli & Vilppu

Kurssipäivä!

On taas tovi vierähtänyt viime artikkelista, joten jospa taas saisi jotakin kirjoitettua! Ja mikäs parempi ajankohta kuin, että olen juuri kotiutunut maastakäsittely kurssilta. Olin "vain" kuunteluoppilaana, mutta pää on taas täynnä uutta asiaa ja tietoa ja tekis mieli juosta tallille kokeilemaan ja treenaamaan kaikkea uutta! Mutta koska #mommylife, niin makaan tällä hetkellä sängyssä imettämässä meidän pientä emäntää, ja on hyvä aika koittaa sisäistää tänään läpikäytyjä asioita.

Kurssilla läpikäytiin hevosen jumppaamista, takapään ja yleisesti lihasten käyttöä ja käyttöönottoa. Ensimmäinen asia mitä tajusin oli, etten ole koskaan sen kummemmin tutkiskellut Vilppua ja sen rakennetta. En ole miettinyt lavan ja ristiselän välistä aluetta, en kinnerkulmia, en etupainoisuuden aiheuttajia, etu tai takakorkeuksia. Tässä huomaa TAAS tämän ihmisen hölmöyden ja sen kuinka me rynnätään suinpäin asioihin, oikeasti miettimättä ensin lähtökohtia. Ensitöikseni seuraavalla kerralla tallilla, aijon ottaa sen elukan, ja analysoida sen päästä varpaisiin (tai siis kavioihin). Mitä olisi hyvä vahvistaa, mitkä on jo vahvat puolet ja mitkä heikot.

Toinen asia mikä jäi mieleen vahvasti oli se, kuinka tärkeää olisi opettaa asiat ensin maastakäsin, ennen ratsastusta. Me ollaan viimeaikoina viilattu paljon väistöjä ratsastaessa. Nyt kuitenkin tajuan, miksi se on ollut niin vaikeaa. Ensinnäkin omassa istunnassa on tekemistä vaikka muille jakaa ja toisekseen hevosella on jumpan tarvetta. Miksi siis tehdä asiasta vaikeaa ja väkisin yrittää selästä kun sen voi ensin reenata maasta niin, että se on hevoselle helppoa ja kivaa, jonka jälkeen voin keskittyä itseeni ja omiin istunta ongelmiin. Eli täytyisi koittaa aina muistaa, että jos joku asia on hevoselle vaikea, se että siellä selässä istuu joku, ei missään nimessä helpota tehtävää. Palataan siis alkujuurille ja tehdään asiat maasta.

Kurssilla käytiin myös ohjasajoa ja irtojuoksutusta läpi. Vaikka sitä niin ajattelee että tuttua huttua, niin taas näissäkin vaan oppi uutta. En voi muuta todeta kun, menkää ihmeessä kursseille, lukekaa, kysykää, hakekaa tietoa ja kyseenalaistakaa niitä vanhoja "näin me on aina tehty niin tehdään nytkin". Mikään ei oo yhtä typerää kun pitää asioita itsestäänselvyytenä.

Lyhyt ja ytimekäs setti tällä kertaa. Mä jään selvittelemään päätäni kaikesta tästä uudesta tiedosta ja odottelemaan seuraavaa tallikertaa innolla!

Kiitos kun luit!
Nelli & Vilppu

Puupää

Kun energiatasot on kunnossa, niin päästään ihan perusasioihin maastakäsintyöskentelyssä; talutus. 

Koin jokunen aika sitten hetken, milloin mun olis tehny mieli lyödä itseäni halolla päähän, oikein kovaa, sillälailla että josko sinne menis vaikka vähän järkeä. Kuinka niin yksinkertaiset asiat voi olla niin vaikeita ihmisen ymmärtää? 

Meillä oli propleema nimeltä "mä en jaksa, onko pakko, ei vittu kinosta, hei ruokaa, hei lisää ruokaa, hei tuollakin on ruokaa" -kulkeminen narussa. Asia joka on varmaan aika monella ongelma. Asia joka ei sinänsä oo haitaksi kenellekään, jos se elukka löntystää perässä tai nappasee heinänkorren jos toisen (imuroi jokaisen perkeleen männynkävyn naamaansa ihan kuin ei olisi ruokaa nähnyt vuoteen), mutta tapahan on mielettömän ärsyttävä. Löydät itsesi kiskomasta sitä ahnetta pollea ja kiljuvasi epävireessä jokaista oppimaasi voimasanaa mikä vaan mieleesi juolahtaa. Tämän jälkeen voitte kuvitella mitä ne viime tekstissä hehkuttamani energiatasot oikein ovat. Ne on kireällä kuin viulunkieli, ei todellakaan hyvä pohja työskentelylle. 

Tämän asian kanssa me painittiin 1,5vuotta kunnes kävin Mia Jurvalan maastakäsittelykurssilla. Ongelman ratkaisu oli niinkin yksinkertaista, kuin ojenna kätesi eteenpäin, osoita paine sinne minne hevosen haluat. Puolen tunnin harjoittelu tätä ja avot, pystyin määrittelemään sentin tarkkuudella missä kohtaa hevosta halusin kävellä; edessä, vieressä vai takana. Käynti oli reipasta ja turpa ei hamunnut maata. Siis yksi kädenliike ja se oli siinä. Nyt kun ajattelee niin eihän loogisempaa tapaa voisi ollakaan kertoa hevoselle mitä haluaa, kuin osoittaa ja luoda paine. Joskus ihminen on vaan tapojensa orja, eikä vaan osaa ajatella muuta tapaa toimia, ennenkuin joku sen kertoo. Kyllä mulla oli tyhmä ja mahtava olo samaan aikaan. Tyhmä siksi, etten ollut tätä itse hoksannut ja mahtava siksi että se toimi ja mulla oli vihdoinkin hevonen jonka kanssa on kiva lähtee lenkille maastakäsi, kiva hakea tarhasta ja kiva lähteä työskentelemään mitä tahansa. Vahvistamalla myös johtajuuttasi hevosta kohtaan. 

Luultavastihan Vilppu ajatteli tämän kaiken jälkeen irkkuaksentillaan; "You fucking bastard mom, this is horse shit!" Mutta ei se mitään, happamasta naamasta huolimatta, seuraavalla kerralla se juoksi korvat hörössä vastaan laitumelta, unohtaneena kaiken oppimamme, jotta voidaan toistaa asiat uudelleen ja uudelleen ennekuin ne tulee itsestään 😁

Kiitos kun luit!

Nelli & Vilppu

Energiaa!

Josko me vihdoin päästäisiin ihan asiaankin! Tässä kirjoituksessa haluaisin käydä läpi energiatasoja.


Silloin kun meille tuli ensimmäinen ongelma vastaan, eli se että Vilppu ei antanut tarhassa kiinni, eikä lähtenyt hommiin mielellään, oli minulla vähän peiliin katsomisen paikka. Olin ostanut hevosen, ja alkanut heti vaan "reenaan täysiä"! Tarkoituksena että ens kesänä kisakentille ja ties mitä. No se olis oikeestaan ollu sama asia, kun olisin toivonut että Vilpulle kasvais kaunis sarvi otsaan ja siivet selkään.. Toissaltahan sille kasvokin, järkyttävän kokonen lerssi keskelle naamaa aina kun olis tarvinnu jotakin tehdä. Oli siis aika miettiä ratkaisua.

Nyt kun jälkikäteen mietin, on meidän suhteemme vahvistunut eniten kahdella eri ajanjaksolla. Ensimmäisen kerran, kun lopetin ratsastamisen ja aloin miettiä ratkaisua tähän kiinnianto ongelmaan ja toisen kerran nyt kun olin raskaana, enkä päässyt selkään möhömahani kanssa puoleen vuoteen. Mikä siinä sitten oli erilaista? Energiataso. Eli kun hevosta lähestytään, on aina joku missio. _Täytyy_ mennä ratsastamaan, _täytyy_ osallistua valmennuksiin yms.yms. Kaikki nämä nostavat meidän energiatasoja. On jännitystä uudesta valmentajasta, innostusta ratsastustunnista jne. Eli kaikki tekeminen hevosen ympärillä perustuu vain ja ainoastaan omaan tekemiseen --> kehittyä ratsastajana. Siinä vaiheessa kun jätetään oma kehitys ja pistetään oma napa piiloon, päästään siihen mistä kaikki tulisi aloittaa. Tutustu hevoseen. Mene hakemaan se ilman pakkoa tehdä yhtään mitään. Vie hevonen kävelylle maastakäsin, jumppaa maastakäsin, rapsuttele, harjaa, ihan mitä vaan, mistä hevonen nauttii. Ole osana laumaa ja mene tarhaan vaan hengaileen. Se että olet läsnä, merkitsee hevoselle paljon. Anna hevosen lähestyä sinua ja kun se tekee sen, poistu paikalta. Laita riimu muuten vaan päähän, viemättä hevosta mihinkään. Yhtäkkiä sitä huomaa ettei saa tarhassa hetkenkään rauhaa. Niitä saa hätyytellä ympäriltä. Jokainen olis lähdössä juuri sun mukaan. Eli energiataso mikä on ratsastamaan lähdössä on hyvin erilainen, kuin muuten vaan yhdessä olossa. Siinä vaiheessa kun suhde on hyvä, voi ruveta ratsastamaan, se on hevoselle myös mieleistä tekemistä sen oman lempi-ihmisen kanssa. Hevonen on äärimmäisen fiksu lukemaan ihmistä. Äänenpainoa, elekieltä, tunnelmaa, joten se on ihmisen tehtävä oppia myös lukemaan hevosta.

Siinäpä mietittävää illaksi! Kiitos kun luit!
Heppahippi & Vilppu kuittaa.

Sarkasen Wilhelm

Nyt päästään tämän blogin päätähteen eli Vilppuun! 

Vilppu on 2012 toukokuussa syntynyt Irlannin cob ruuna. Korkeutta tälle irlantilaiselle miehelle on kertynyt 150cm ja painoa aböyt 600kg. Talvisin Vilppu kasvattaa viikset. Mun omissa kuvitelmissa Vilppu omaa irlantilaisen aksentin, ja sen takia muiden laumakavereiden on vaikea sitä välillä ymmärtää. Onneksi Vilpulla on kuitenkin paras kaveri, suomenhevonen Antti. Antti on sillälailla hellyyttävällä tavalla vähän hölmö. Semmonen maalaisjuntin irvikuva. Se joka heiluttelee puolenmetrin jelly jortikkaansa taustalla kun yritän ottaa Vilpusta edustuskuvia. Jos Antti olis ihminen, niin sillä olis aina kumisaappaat jalassa ja valmetin lippis päässä. Siis aina. Myös vaimon kanssa vällyjen välissä. Mutta onneks Antti on hevonen. Ei tarvi eukkojen nalkuttaa kumisaappaista. No, jokatapauksessa nää kaksi; irkku ja suomalainen sopii toisillensa hyvällä tavalla. "Ei sillälailla homolla tavalla" korjais Antti.

Aina ei kuitenkaan Vilpun elämä ole ollu ihan ruusuilla tanssimista. Vilppu menetti emänsä 2 kuisena, ja kasvatin omien sanojen mukaan, Vilppu ei vaan ikinä sopeutunut taloon. Ei halunnut olla missään yhteistyössä isäntä väen kanssa ja teki mielipiteensä hyvin selväksi näyttämällä ahteriansa kaikille. Tälläinen Vilppu oli myös mulle tullessa. Huolestunut, pelokas, arka, eikä luottanut ihmiseen. Hän teki sen hyvin selväksi myös minulle. Ensimmäiset 2kk menikin metsästäessä Vilppua tarhasta. Aluksi se oli ihan hauskaa, ajattelin että jo notta on hevosella huumorintajua! Mutta jossain vaiheessa muistan miettineeni tarhassa kivellä istuskellessani että onkohan se jotenkin rikki. Tosi kiva, mulla on upouus heppa, ja se ei toimi. Vähän sama kuin ostais uuden mersun (hehehe, niitähän saa aina olla korjaamassa)! Ja niinhän se olikin. Mun upouus valkoinen rinsessaratsu oli rikki. Kuka sen oli rikkonut ja miten, se jääköön pimentoon, mutta jotainhan siinä oli alettava tekemään. Onneksi meidän talliporukka on täynnä outoja tyyppejä. Semmosia heppahippejä. Siellä kaikki elää sulassa sovussa. Hevoset kulkee pihalla vapaana. Ei oo ylimääräistä stressiä, ei hälinää. Kaikilla on oma paikkansa. Mä tunsin heti kuuluvani tähän vähän kummalliseen sakkiin. Sain paljon neuvoja ja aloinkin kokeilemaan, että kuinka tässä käy. Parin kuukauden työskentelyn jälkeen, mulla on ollut hevonen, joka tulee juoksien mua portille vastaan. Tää oli se hetki joka sai mut ymmärtämään, kuinka tärkeää on kommunikoida sen eläimen kanssa ja oppia tuntemaan millainen persoona hän on. Mitkä ovat hänen tarpeensa, tapansa toimia, mikä on ok ja mikä ei. Olla johtaja ja kertoa että kaikki on hyvin ja kyllä me susta vielä tehdään kelpo polle. Ja kelpo polle siitä on tullutkin! ❤ 

Kiitos kun luit!

Nelli & Vilppu

Esittely

Sain idean ruveta kirjoittamaan blogia. Ihan vaan päiväkirjana itselleni yhteisestä matkasta, yhden parhaimman ystäväni kanssa. 

Jos kuitenkin joku näitä eksyy lukemaan, saati tekstini saavat jonkunnäköistä reaktiota lukijassa, niin mahtavaa, olen onnistunut!

Ensimmäisessä julkaisussani, haluaisin kertoa hieman itsestäni. Olen 26-vuotias äiti-ihminen kahdelle alle metrin mittaselle tapille. Olen avovaimo, sekä taiteen alan yrittäjä. Olen maalaisjuntti ja rehupuntti, täydestä sydämestäni. Kuulun siihen selittämättömään ihmisryhmään, joka olisi valmis laittamaan kaiken vapaa-aikansa (ja rahansa) näihin nelijalkaisiin kanssaeläjiin, jotka kantavat useimmiten lempinimeä "perkele" ja "voivittusaatana". 

Vaikka olen koko elämäni touhunnut hevosten parissa, vasta 2016 joulukuussa sain AHAA -elämyksen. Silloin ostin ensimmäisen oman hevoseni, irlannin cob ruuna Sarkasen Wilhelmin eli Vilpun. Vaikka olin kuinka päättänyt rauhassa käydä katsomassa eri vaihtoehtoja, etsiä sitä "valmista pakettia", tätiratsua, vähän vanhempaa luottopollea, päädyin ensimmäiseen epämääräisen 4-vuotiaaseen tupsujalkaan, joka olisi näyttänyt mulle karsinan takanurkasta keskisormea, jos hänellä sellainen olisi ollut. Jostain kumman syystä tässä tyypissä oli kuitenkin sitä jotain, (ehehe, muukin kuin ylimääräisen jännityksen tarve elämääni) ja ensimmäisen ratsastuskerran jälkeen tämä "haistakaa paska" asenteella varustettu teinipoika painoi päänsä mun syliin ja sen jälkeen se oli menoa. Tän mä otan!

Siitä hetkestä alkoi meidän yhteinen matka. Tänä aikana mä olen oppinut hevosista enemmän kun koko 20 vuodessa, mitä olen hevosten kanssa harrastanut. Tämä saikin mut ajattelemaan ja kyseenalaistamaan koko hevosalaa. Hevonen on meille urheiluväline, ja niin sitä myös kohdellaan. Tämän kahden vuoden yhteiselon aikana mä olen saanut huomata, etten mä ole tiennyt hevosista loppujen lopuksi paljon mitään. En ole osannut olla johtaja, ystävä, tai kertoja. Ennenkaikkea en ole osannut kuunnella. Tämä nuori hevosen alku, on opettanut mulle kuinka näitä kaikkia asioita ollaan. Pitkälle ollaan jo monessa päästy, mutta matkaa on vielä kilometri tolkulla. Tämän blogin tarkotus on jakaa sitä iloa, kun oppii kommunikoimaan ilman sanoja toisen kanssa. Ja samalla seurata meidän taivalta ihan alusta siihen mihin ikinä päädytäänkään. 

#äänetönkommunikaatio #hiljainenystäväni #hevosmiestaidot

Kiitos kun luit!

Nelli & Vilppu